Pellossalon Nousu on Kosolan, Nikaniemen ja
Pellossalon kylien yhteinen urheiluseura. Jo vuonna 1929 koettiin tärkeäksi
kyläläisten liikuntaharrastusten tukeminen ja niinpä nuorisoseura valitsi tätä
tarkoitusta varten erillisen urheilutoimikunnan, vuonna 1931 toimikunta
muutettiin erilliseksi urheilujaostoksi joka sitten vuonna 1954 erotettiin
omaksi seuraksi. Seura sai nimekseen Urheiluseura Pellossalon Nousu eli PeNo.
Samalla seura liittyi SVUL:n Suur-Savon piiri jäseneksi.
PeNon toiminnan tarkoitus on edistää
liikuntaharrastusta toiminta-alueellaan ylläpitämällä talviaikana valaistua
latua ja jäälatuverkostoa sekä järjestämällä hiihtokilpailuja ja
pilkkikilpailuja. Kesäaikana kuntoillaan lenkkeillen, pyöräillen ja soutaen.
Kilpailutoiminta
Suomen
Pyöräilyunioniin Pellossalon Nousu liittyi vuonna 2003 ja onkin ollut siitä
lähtien piristämässä värikkäillä oranssi-sinisen sävyisillä ajoasuilla muuten
kovasti tummanpuhuvaa massaa maamme pyöräilytapahtumissa ja kilpailuissa.
Kaiken lisäksi värikkyyttä kilpailujen pääjoukkoon antaa ajajiemme vähintäänkin
hervottomat jutut, joiden perusteella moni on tulkinnut kypärämme
kiristyshihnojen olevan hieman löysällä.
Kilpailumenestystä on tullut seuran kokoon nähden kiitettävästi, vaikka
SM mitalit ovatkin jääneet kahteen kappaleeseen näiden toimintavuosien aikana.
Alueellisesti Pellossalon Nousun toiminta on näkynyt kiitettävän hyvin
paikallisissa sanomalehdissä ja viikoittaisien yhteislenkkien muodossa.
Pyöräilyaktiivien perinteeksi on myös muodostunut perinteinen kevätleiri
Mallorcan pyöräilyparatiisissa.
Vuosittain järjestettävän kaksipäiväisen Puruveden
ympäripyöräily -tapahtuman järjestäminen on, muun kilpailutoiminnan ohella,
seuran näkyvimpiä saavutuksia. Kesällä 2010 PeNo järjestää maantiepyöräilyn SM-kilpailut.